
Kaarinassa on havaittu laulujoutsenia

Käpytikka (Dendrocopos major) söi useampia männynkäpyjä tammikuisena päivänä vuonna 2018 Varsinais-Suomessa. Tikalla näytti olevan erityinen puu käpyjen työstämistä varten. Puussa oli ura, jossa kävyt pysyivät hyvin paikallaan. Aina kun yksi männynkäpy oli syöty, haki tikka uuden kävyn toisesta puusta ja palasi tähän työkaluna toimivaan puuhun. Metsikössä oli satoja syötyjä käpyjä puun juurella.
Lämpötila laski vihdoinkin alle nollan Varsinais-Suomessa. Tämä teki mahdolliseksi saippuakuplien jäädyttämisen. Tarvittiin seuraavat välineet: saippuakuplanestettä, pilli ja lasipurkki.
Syksyllä 2017 Suomessa astui voimaan lakimuutos, joka sallii hyönteisten kasvattamisen ja myymisen elintarvikkeiksi. Testipenkissä onkin tällä kertaa EntoCuben Samu-tuotesarjaan kuuluva sirkkagranola.
Rahtilaiva Annette toimitti Wärtsilän laivamoottorin Turkuun 25.10.2017.
Täysikuu loisti taivaalla 5.10.2017. Syyspäiväntasausta lähimmäksi ajoittuvaa täysikuuta kutsutaan englanniksi myös sadonkorjuun kuuksi (harvest moon). Kuu oli varsin kirkas ja ilmeisesti ennen keinovalon aikakautta ilmiötä onkin hyödynnetty sadonkorjuun jatkamiseksi yön tunneille.
Mustikat olivat kypsiä Turun seudulla 16.7.2017.
Varsinaissuomalaisessa purossa oli useampi pikkukala 6.6.2017.
Tuorlassa oli lampaat aitauksessa 6.6.2017. Kasviperäinen murkina näytti maistuvan niille.