Avainsana-arkisto: kevät

Ruostesiiven toukat ja muurahaiset ovat jo liikkeellä

Leskenlehti 25.3.2018
Muurahaiset 25.3.2018
Ruostesiiven toukka 25.3.2018

Varsinais-Suomessa oli 25.3.2018 sen verran aurinkoinen päivä, että muurahaiskeossa oli havaittavissa liikettä ja ruostesiiven (Phragmatobia fuliginosa) toukka oli lähtenyt ylittämään lämmennyttä pyörätietä. Leskenlehden (Tussilago farfara) kukka oli avautunut täyteen loistoonsa.

Varsinkin näin keväällä on hauska bongailla kaikenlaisia kasvi- ja eläinkunnan ensimmäisiä esiin ilmestyviä yksilöitä. Seuraavaksi on odotettavissa ensimmäiset havainnot sinivuokoista. Ilman edelleen lämmetessä tulevat muun muassa perhoset.

Tuorlan lehmät

Tuorlan pellolla oli laiduntamassa lukuisia lehmiä 28.5.2017. Joukossa oli myös vasikoita. Tuorla kuuluu nykyään Kaarinaan, johon Piikkiö liittyi muutama vuosi sitten. Tuorlan merellisissä maalaismaisemissa riittää kaikenlaista mielenkiintoista nähtävää: monenlaisia kasveja, kanoja ja observatorion rakennukset. Helmeri Harakan metsä on lapsille suunnattu nähtävyys luontopolkuineen ja nuotiopaikkoineen. Viime vuonna Tuorlassa oli myös lampaita aitauksessa, ja saakin nähdä tuleeko niitä taas tänä vuonna. Alueelle oli ilmestynyt hiljattain hauska kastelukannusta tehty suihkulähde.

Hybridilautta Elektra

Finferries-yhtiön Elektra on Suomen ensimmäinen hybridilautta. Elektra oli vierailulla Turussa 29.5.2017. Se tulee liikennöimään Nauvon ja Paraisten välillä. Akkuja (1 MWh) ladataan sähköverkosta (690 V) lautan purun ja lastauksen yhteydessä. Osa tarvittavasta sähköstä saadaan lautan lukuisista aurinkokennoista. Lisäksi lautalta löytyy useampi dieselgeneraattori (3 x 420 kWe), joita tarvitaan akkujen tueksi erityisesti talvella. Pituutta lautalla on kokonaisuudessaan lähemmäs sata metriä. Siihen mahtuu 90 autoa ja matkustajia miehistöineen 375. Käyttövoimaa on kaksi kertaa 900 kilowattia.

Metsäkauriit

Metsäkauriit laidunsivat varsinaissuomalaisella pellolla 9. huhtikuuta 2017. Aurinko oli juuri laskemassa horisontin taakse ja kauriita oli kerääntynyt pellolle ainakin kolmetoista yksilöä. Eri lintulajit lauloivat ja tunnelma oli muutenkin seesteinen. Yhtäkkiä rauha rikkoontui. Metsäkauriit olivat havainneet jotain. Pellolla liikkui koiraeläin, jota suurin osa metsäkauriista pakeni metsään. Kaksi niistä juoksi toiseen suuntaan, peltojen poikki, yli kilometrin pituisen matkan.