Kategoriat
vihreä teknologia

Ihmiskäyttöinen helikopteri

American Helicopter Society julisti vuonna 1980 helikopteripioneeri Igor Sikorskyn kunniaksi kilpailun ihmiskäyttöisestä helikopterista. AHS Sikorsky -palkinnon ($250 000) voittamiseksi kilpailijan tulee rakentaa helikopteri, jonka käyttövoima on peräisin vain ihmisestä. Lisäksi helikopterin on oltava ilmassa 60 sekuntia, joiden aikana sen tulee saavuttaa hetkellisesti kolmen metrin korkeus ja pysyä kymmenen neliömetrin alueella. Yksikään kulkuneuvo ei ole tähän päivään mennessä täyttänyt vaatimuksia.

AHS Sikorsky -haasteen inspiroimana on syntynyt Gamera-projekti, johon osallistuvat Marylandin yliopiston A. James Clark School of Engineeringin oppilaat. He ovat tehneet aikaisemmin lentoajan maailmanennätyksen Gamera I -helikopterillaan, josta oppilaat ovat nyt kehittäneet tehokkaamman ja kevyemmän Gamera II:en. Heinäkuun 20. päivä Gamera II saavutti ensimmäisellä lennollaan epävirallisen 35 sekunnin lentoajan.

Gamera II koostuu neljästä roottorista, jotka on asetettu X:n muotoisen kehikon päihin. Pilotin paikka on kehikon keskellä. Jokainen kehikon palkki on 60 jalkaa pitkä ja roottorit ovat läpimitaltaan 42,6 jalkaa. Balsapuun, vaahtomuovin, mylarin, hiilikuidun ja muiden kevyiden rakennusaineiden ansiosta helikopteri painaa pilotin kanssa vain 71 paunaa. Käsi- ja jalkapolkimilla tuotetaan kaikki käyttövoima, joka välitetään roottoreihin ketjujen, hammaspyörien ja narun kautta.

Lähde: http://www.agrc.umd.edu/